Jotain tavoiteltavaa

Täten olen päättänyt tähdätä toukokuun 2013 Helsinki City Run:lle. Juosta tu0lloin sen haaveilemani puolikkaan. Sitä ei tiedä, pääsenkö tuonne milloinkaan, mutta nyt minulla on tavoite. Välitavoitteina on juosta vitonen viimeistään syksyllä ja kymppi keväällä 2012. Hullulta tuntuu, mahdottomaltakin, mutta sitä hulluutta kohti vain!

Nanna suositteli minulle jossain vaiheessa My Asics-ohjelmaa juoksuohjelmien tekemiseen. Sillä on nyt leikitty ja laadittu ohjelma 5km juoksuun. Tuon mukaan juoksisin sen jo heinäkuun puolivälissä, mutta en tällä hetkellä vielä pääse 2km niin "lujaa" kuin ohjelma ehdottaa minun kulkevan. Tavoitteen saavuttaminen siis varmaankin viivästyy, mutta tuolla ohjelmalla nyt lähdetään liikkeelle.

Ostin uuden vaa'an. OBH Nordica, ihan perusmallin lasivaaka. Paljon mukavampi kuin ex-rumilus. Unohdin punnita tänä aamuna ja nyt alkaa yövuorot. Hups. Paino kuitenkin jossain 106 alkavalla. Liikkuu kaksi sataa grammaa alas ja kolmesataa ylös, kolmasataa alas ja kaksisataa ylös... Pitäisin tätä hitusen ärsyttävänä. Toukokuu loppuu alemmassa painossa kuin aloitettiin, mutta suuta eroa ei kuitenkaan ole. Ei edes sitä parin kilon pudotusta.

Tavoitteeni on painaa max. 97- 98kg (jotta on vähän pelivaraa myös vaatteet päällä punnitessa) ravitsemusterapeutin vastaanotolla elokuun 24. päivä (muistaakseni). Tuohon on nyt aikaa 12 viikkoa. Tuolloin pitäisi periaatteessa jo tuon vitosen juoksunkin onnistua. Tavoittelen siis noin yhdeksän kilon pudotusta 12 viikossa. Se olisi 750g per viikko. Tiukkaa, mutta mahdollista?

Tästä alkavat tehoviikkoni. Liikunta kohdilleen ja ruokailut entistä parempaan kuntoon. Haaveilen torille pyöräilemisestä.

Pääntyhjennysteksti

Kolme päivää Lugesteronia takana, ei pahempia sivuvaikutuksia. Vatsaa ei ole repinyt sillä lailla kuin viimeksi, jolloin alavatsa- ja lonkkakivut olivat aika mittavia. Enpä valita, kuka sitä koko haittavaikutuslistaa itselleen haluaisi. Päänsärkyä on ollut, mutta migreeni on ollut viime viikot muutenkin aktiivisempana kuin koskaan. Tiedä siis onko Lugeilla vaikutusta asiaan. Clomeja odotan innolla, sillä niistä sain viimeksi mitä mahtavimmat kuumat aallot.

Lapsettomuuslamaannus on iskenyt jälleen ja tiistain ilo lähetteestä on ropissut. Tietenkin iloa vielä on, sillä lähetteen saaminen on aivan mahtavaa ja vie asiaamme eteenpäin. Lugesteronien aloittamisen myötä ne koko kevään syrjässä olleet tunteet ovat kuitenkin palanneet. Miksi meille ei ole annettu lasta, miksi minä en voi antaa aviomiehelleni mahdollisuutta olla isä. Olen tuskallisen tietoinen siitä, että jos heti olisi tärpännyt, meillä olisi syksyllä pienen 2v. synttärit. Tyhjän sylin syndrooma on palannut.

Olin kaksi päivää sairaslomalla pari viikkoa sitten. Miehellä on huolia, joista tietenkin myös minä huolin. Lisäksi on lapsettomuus, painonpudotus, työ, koulu ja ystävättömyys. Onhan tässä tätä. Sain työterveyslääkäriltä lähetteen psykologille, jotta voisin jonkun kanssa jutella näistä jutuista. Ei varmastikaan huono vaihtoehto, vaikka joskin ehkä resurssien tuhlausta. Ystävättömyys painaa taas, ei ole ketään kenen kanssa iloitsisin tai surisin. Minulla on yksi hyvä ystävä, mutta olemme niin eri tilanteissa elämässämme. Enkä halua kaikkea kaataa hänen niskaansa, niin kuin en miehenkään. Ei se miehenkään syy ole, että minusta tuntuu pahalta. Minulla oli ystävä, jonka kanssa pystyin puhumaan kaikesta, niin laihdutuksesta kuin lapsettomuuden älyttömimmistäkin tunteista. Hän on perunut kaikki sopimamme tapaamiset, joita on useampi kymmen. Enää en halua sopia uutta. Hänen kullannuppunsa täyttää pian vuoden.

En varmaan mene syksyllä kouluun. Haluaisin, sillä ala on ihan nappivalinta ja mielenkiintoinen. En kuitenkaan nyt taida pystyä kaikkeen, kun haluan kuitenkin edelleen keskittyä painonpudotukseen, miehen tukemiseen ja työni hoitamiseen kunnolla. Unohtamatta sitä tosiasiaa, että syksyllä päästään lapsettomuuspolille. Hoitotakuun rajoissa viimeistään marraskuussa.

Olo tuntuu turvonneelta, mahtaisiko tämä olla Lugesteronin aikaansaannosta. Liikuntaa en ole ehtinyt/jaksanut, eli aika päin prinkkalaa-tyylinen viikko taitaa olla tulossa. Ruokailut silti aikalailla ok. Ensi viikolla alkaa loma, ja käytänkin tämän viikon suunnitellen itselleni ohjelmaa lomaksi. Ihan vain ehkäistäkseni tyhjän sylin syndroomaa ja loman käyttämistä facebookin tuijottamiseen ja itkun tihrustamiseen. Patikoimaan aion lähteä, varmaan useammallekin paikalle. Ja mennä ratsastamaan.

Tässä ylipitkässä tesktissä ei ehkä ollut päätä tai häntää, mutta pääni tyhjeni ja ajatukset mukamas selkisivät.

ENE-ryhmä 14/14 ja uskottavasti lapseton bloggaaja

Viimeinen ENE-ryhmä on nyt takana. Ihan ensimmäisessä ryhmässä ryhmänvetäjät mittasivat vyötärönympäryksemme käyttäen kanttinauhaa. Kanttinauhasta leikattiin kullekin vyötärönmitan mittainen pätkä. Tänään kokeilimme kanttinauhaa uudelleen ja liika osa leikattiin pois. Minun poistettu pätkäni oli 18cm pitkä! Muuten ryhmässä ei erikoista ollut, kukin kertoili, missä aikoo tulevaa seurantaa jatkaa ja niin edelleen. Ryhmässä painoni putosi tasan 20kg!

Ryhmän loputtua meillä oli miehen kanssa lääkäriaika minua aiemminkin hoitaneelle gynelle. Tämä on se sama, jolta on viime vuonna syödyt clomit saatu. Ja miten ihanalta tuntui, että olemma uskottavasti lapsettomia! Se tunne on uskomaton, että joku vihdoin ottaa ongelmamme todesta.

Gyneltä poistuttiin lähetteen ja reseptien kanssa. Lähete keskussairaalan lapsettomuuspoliklinikalle. Ihanaa. Odotusaika kokeillaan raskautua Clomifen+Pregnyl+Lugesteron-kombinaatiolla. Niin toivoa herättävää kuin tämä jälleen onkin, minun pitää alkaa taas laskea päiviä. Kuukautiskierron päiviä, tärppipäiviä, mitä mömmöä milloinkin maistellaan. Nyt alkaa se mahdollinen vuoristorata, kun toivo herää puolivälissä kiertoa ja rumasti murskataan uuden alkaessa.

Meinasin kaatua

Meinasin kaatua on sarjakuvablogi lapsettomuudesta ja lapsettomuushoidoista. Piirtäjän tarina päättyi onnekkaasti; lapsi on tulossa ja piirroksista julkaistaan kirja. Kannattaa käydä katsastamassa, jos aihe yhtään koskettaa/kiinnostaa. Monille tämä on varmasti jo tuttu, mutta toivottavasti joku uusikin löytää blogin.

Rakkautta

Kaksikymmentä minuuttia, kaksi kilometria. Treffasin salilla Star Tracin kanssa illalla työpäivän päälle ja hölkkäsin 20 minuuttia. Olo on euforinen ja onnistunut.

En ole koskaan tiennyt, pidänkö juoksemisesta. En ole koskaan pitänyt, silloin yläasteella kun on pitänyt nolosti puuskuttaen juosta pururadalla urheilijatyttöjen kanssa. Silti olen haaveillut vuosia siitä hölmöstä puolimaratonista. Haaveillut olevani joskus siinä kunnossa, että todella juoksisin moisen. Juoksun harrastaminen edustaa minulle sellaista kestävyyttä ja kuntoa, että sen on oltava tavoittelemisen arvoista. Se on jotain, jota minulla ei ole koskaan ollut.

Puolikkaalle tällä ei vielä ilmoittauduta, mutta täten olen rakastunut juoksuun.

Vaakavalitusta

Näin viime yönä unta, että blogin lukijamäärä oli yhdessä yössä kasvanut yli viiteenkymmeneen! Pakko oli aamulla tulla tarkistamaan :) Äsken tein virallisia vaakatestejä. Suurimman osan kerroista vaaka näyttää samaa, mutta pienikin vaa'an siirto aiheuttaa heittoa. Ei siinä sikäli mitään jos valehtelee, mutta valehtelisi sitten aina samalla tavalla. Asumme ikivanhassa talossa, joten tasaisen lattiapinta-alan löytäminen vaakakelpoisesta paikasta on melko haastavaa.

Kuten aiemmin kerroinkin, vaakani on kaiken lisäksi aikamoinen rumilus. Tieni siis käy vaakakaupoille, kunhan suinkin ehdin. Tämän viikon useat iltavuorot kuluttavat mukavasti päivää, varsinkin kun tykkään aamuisin nukkua... :)) Nyt autoa katsastamaan ja hölkälle, jos suinkin ehtii!

ENE-ryhmä 13/14

Vielä ensi viikko ryhmää ja sitten se olisi siinä. Jotenkin tuntuu, että tää loppuu kesken. Ainakin nyt tuntuu, että ehkä kaipaisin enemmän ryhmätapaamisia nyt enen loputtuakin. Katsotaan mikä on fiilis vaikkapa kesäkuussa, kun noita ei sitten ole muutamaan viikkoon ollut.

Kotivaaka elää ihan omaa elämäänsä. Aamupainoina eilen ensin 106,6kg, sitten 105,9kg, kolmanneksi 106,1kg jne... Useimmiten vaaka pysähtyi 106,1kgn kohdalle, joten se olkoon tämän viikon aloituspainoni. En tiedä miksi rumilus ei nyt osannut päättää, sillä vaaka ei ollut epätasaisella alustalla eikä patterikaan voi olla vähissä. Ehkä se kiusallaan heittelee? Tulos joka tapauksessa tälle viikolle +200g. Ryhmän vaaka sen sijaan yllätti iloisesti tuloksella 105,75kg. Tämä tarkoittaa -1,95kg kahdessa viikossa ryhmän vaa'alla. Kotipuntari ei vain tunnu olevan yhtä iloisella mielellä.

Viime viikko sujui liikuntoineen hyvin, paras liikuntaviikko tähän asti. Liikuntaa tuli 3h 20min muistaakseni, ei ole sykemittari tässä nyt. Oli pumppia, uintia, juoksumatolla hölkkää ja lenkkeilyä. Tämä viikko jää vajaammaksi viikolla, mutta sunnuntaina pitäisi mittarin saada täytettä. Osallistun urheilutapahtumaan, jossa voi kävellä/juosta vaihtoehtoisesti joko 5km tai 10km. Kävellen osallistun ja luulen, että vitosen lenkille päädymme seuralaiseni kanssa.

Asetin itselleni tavoitteeksi juosta syksyllä 10 minuuttia putkeen. Kävipä juoksumatolla eilen niin, että hölkkäsin 15min. Vauhtia oli 10min/km koko hölkän ajan, eli mummotkin olisivat päässeet rollattorilla ohitseni :)) Tuo kuitenkin tarkoittaa, että juoksin eilen 1,5km. Puolitoistakilometriä, vartin putkeen... Uskomattoman hienolta tuntuu. Vaikka kuinka sanotaan, että juoksukunto kasvaa nopeasti, olen silti pitänyt itseäni niin pohjakuntoisena, ettei mitään rajaa. Uskaltaisinkohan kuitenkin tavoitella syksyksi vitosen lenkkiä?

Loppuun vielä pallosta asiaa. Näen kyllä peilistä pienen muutoksen, monta pikku muutosta on kropassani tapahtunut tämän 22kg:n myötä. En kuitenkaan mielestäni ole niin paljoa pienempi tai erilaisen näköinen. Mies tyhjensi kameran muistikorttia koneelle, ja pyysi katsomaan valokuvaa, joka oli otettu meistä aatonaattona. Kamerasta löytyi myös muutama kuva, jotka olin itsestäni napsaissut joulukuun puolivälissä. Mä olen nyt ihan uuden ihmisen näköinen.

Eilen...

...minulla oli rutosti aikaa postata. Ja niinkuin kaikki blogia pitävät jo tietävätkin, oli blogger kaatuneena koko illan. Nyt minulla ei ole aikaa. Koko viikon on ollut, mutta jaksaminen ei ole riittänyt. Lapsettomuus ja elämän muut murheet ja huolet ovat ottaneet vallan. Nyt alan taas jaksaa, olen siivonnut kalenteriani ja laittanut asioita perspektiiviin. Muutaman viikon päästä alkava kuuden viikon loma häämöttää jo.

Mainittakoon siis, että maanantaina paino oli 105,9kg. Loppuviikon vaaka on aamuisin näyttänyt 106,2kg, joten saa nähdä mitä tuo ruttuilee.

P.S. Lukijoita on stressihiljaisuuteni aikana ilmaantunut kuin sieniä sateella, teitä on jo 21! Huimaa ajatella, että näinkin montaa kiinnostaa minun juttuni. Plus tietenkin vielä se seikka, että kaikki eivät varmaan lue blogia tuon lukija-namiskan kautta. Toivottu ENE-juttu on tulossa, mutta se on aika työläs ja aikaa vaativa... Toisekseen haluaisin odottaa, että omasta ENEstä on kulunut hetki, jotta voisin arvioida sen hyödyllisyyttä myös siitä näkökulmasta.

Nyt sen sijaan kiinnostaisi tietää, miksi te luette blogintekelettäni? :)

Julmettu ketutus ja muita kuulumisia

Kuluva viikko on sujunut pääsääntöisesti hyvin, mutta tiistaina käytiin pohjalla. Paino oli noussut, sen tiesinkin jo ennen ryhmää. Sekä kotivaaka maanantaina että ryhmän vaaka tiistaina näyttivät 1,3kgn nousua edellisestä. Toukokuun aloituspaino siis 107,3kg. Painonnousu harmitti hieman, vaikka tiesin odottaa sitä ja tiedän sen olevan mahdollista tässä siirtymävaiheessa. Ei se siis mitään.

Pyysin viime viikolla ryhmänvetäjiä tiedustelemaan ryhmän lääkäriltä lähetteestä lapsettomuuspolille. Mutta kas vain, lääkärin kanta oli, että hän ei lähetettä tee. Mikäs siinä sitten. Hän oli ajatellut hoitoon hakeutumista sille klinikalle, josta lähetteen tuonne painopolillekin sain. Tosin hänelle olen ryhmänvetäjien toimesta kerrottu, että en ole sinne hakeutumassa ja että hoitosuhdetta sinne ei ole. Yhtä käyntiä (josta sai lihavana lähtöpassit) tuskin voi hoitosuhteeksi sanoa.

Pitkästä aikaa otti päähän oikein kunnolla. Olin niin vihainen, itselleni ja keskimäärin koko maailmalle. Kroppa on jo pettänyt ja nyt pettää järjestelmä. Tämä ei voi olla oikein, ja tiedän että se ei ole. Lapsettomuuden rajapyykkinä pidetään vuoden tuloksetonta yritystä. Silloin pitäisi hakeutua lääkärin vastaanotolle ja tutkimuksiin. Missään ei mainita poikkeuslistaa, niinkuin esimerkiksi "paitsi jo emäntä on lihava". Meillä on mennyt 2,5 vuotta ja koen kärsiväni vääryyttä. Me koemme. Taistelen varmasti asian puolesta, mutta juuri nyt en millään jaksa.

Kaiken hyvän lisäksi ystäväni migreeni tuli tiistaina kylään, aamupala jäi köyhäksi ja lounas niukaksi. Ja niinpä päätin kaikesta rasittuneena laihduttaa syömällä donitseja. Neljä kappaletta, Arnoldsista. Parisen tuhatta kaloria, hups. Fyysinen paha olo oli silti aivan eri luokkaa kuin henkinen. Morkkis tuli, mutta osasin aika hyvin suhtautua. Näin kävi, oletettavasti paska fiilis ja ennenkaikkea kehno edeltävä syöminen kostautuivat. Pää pystyyn ja eteenpäin. Fyysinen kuvotus ei silti helpottanut ennen kuin seuraavana iltana. Ei sokeriövereitä minulle hetkeen, kiitos.

Keskiviikosta alkaen onkin sujunut vallan mainiosti. Ruokailut ovat pysyneet säännöllisenä, liikuntaa on harrastettu ja eilinen pumppi oli mainio! Tänään aion suunnata uimaan. Paino on laskussa, ainakin fiiliksestä päätellen. Yövuorojen vuoksi en vaa'alle ole aamuisin päässyt, maanantaina selviää kuinka käy... :)

Pikapäivitys

Hengissä ollaan ja hyvin menee. Kahdesta ene-ryhmästä on kirjoittelematta. Lisäksi on pakko kirjoitella tiistain epätoivosta, kun koko maailma (joo siis ihan varmasti!) asettui minua vastaan. Näistä paremmin, kun vain ehdin ajatuksen kanssa istahtaa kirjoittelemaan.

Pakko vielä oikein erikseen kiittää blogini mahtavista lukijoista ja kommentoijista! Tiistain "eniten vituttaa kaikki"-tyyppistä mielialaa paransi reilusti blogin kaikki ihanat, tsemppaavat kommentit. Kiitos siis kaikille ja mukavaa, että olette jaksaneet lueskella. Nyt pumppiin ja töihin!

Huhtikuun yhteenveto

Huhtikuu on takanapäin, samoin kymmenen viikon ene. Tältä näyttävät tämän vuoden kuvalliset tulokset:

Have to be proud. Tosin vaikuttaa siltä, että toukokuu aloitetaan korkeammista lukemista kuin huhtikuu lopetettiin. Olen nyt käynyt vaa'alla joka aamu seuratakseni painossa tapahtuvaa muutosta. Ryhmässähän nuo varoittelivat, että paino voi periaatteessa nousta kilon pari nyt enen loppuessa. Tuo selittyy ihan fysiologialla. Enellä kropan neste- ja glykogeenivarastot ovat tyhjillään, nyt lisäravinnon saapuessa ne täyttyvät uudelleen. Nestettä siis. Pahassa jamassa ei silti olla. Viime tiistain ryhmässä paino oli 106,6kg, kotona maanantaiaamulla 106kg. Tänä aamuna kotivaaka sanoi 106,6kg, eli 600g mahdollista plussaa huomiseksi.

Torstaina lähdin yhtäkkiä pumppiin. Pumpissa tehdään liikesarjoja levytankopainojen ja käsipainojen kanssa. Matalasykkeistä treeniä, joka iski kyllä joka lihakseen. Seuraavat kaksi päivää onkin mennyt venytellessä, mutta oli se mukavaa! Koitan ehtiä sinne myös huomenna. Keskiviikkona zumbasin tunnin ja sen päälle hölkkäilin 15minuuttia niin, että 1min kävelyä ja 2 min hölkkää. Hölkkäily tuntui mahtavalta, olen ilmeisesti löytämässä liikunnan ilon myös zumban ulkopuolelta.

Huhtikuuhun voinen olla tyytyväinen. Liikuntaa on harrastettu ok ja ennenkaikkea hölkkäily on tullut uutena mukaan. Toukokuulle lienee syytä asettaa jo jonkinmoisia tavoitteita. -500g/vko vauhdilla toukokuun pudotuksen pitäisi olla parin kilon luokkaa. Tähtään siis siihen, että toukokuun lopussa painoni olisi maksimissaan 104kg. Tokihan hätäisenä ihmisenä toivoisin enemmän, mutta todellisuudessa tuo riittänee.