Täten olen päättänyt tähdätä toukokuun 2013 Helsinki City Run:lle. Juosta tu0lloin sen haaveilemani puolikkaan. Sitä ei tiedä, pääsenkö tuonne milloinkaan, mutta nyt minulla on tavoite. Välitavoitteina on juosta vitonen viimeistään syksyllä ja kymppi keväällä 2012. Hullulta tuntuu, mahdottomaltakin, mutta sitä hulluutta kohti vain!
Nanna suositteli minulle jossain vaiheessa My Asics-ohjelmaa juoksuohjelmien tekemiseen. Sillä on nyt leikitty ja laadittu ohjelma 5km juoksuun. Tuon mukaan juoksisin sen jo heinäkuun puolivälissä, mutta en tällä hetkellä vielä pääse 2km niin "lujaa" kuin ohjelma ehdottaa minun kulkevan. Tavoitteen saavuttaminen siis varmaankin viivästyy, mutta tuolla ohjelmalla nyt lähdetään liikkeelle.
Ostin uuden vaa'an. OBH Nordica, ihan perusmallin lasivaaka. Paljon mukavampi kuin ex-rumilus. Unohdin punnita tänä aamuna ja nyt alkaa yövuorot. Hups. Paino kuitenkin jossain 106 alkavalla. Liikkuu kaksi sataa grammaa alas ja kolmesataa ylös, kolmasataa alas ja kaksisataa ylös... Pitäisin tätä hitusen ärsyttävänä. Toukokuu loppuu alemmassa painossa kuin aloitettiin, mutta suuta eroa ei kuitenkaan ole. Ei edes sitä parin kilon pudotusta.Tavoitteeni on painaa max. 97- 98kg (jotta on vähän pelivaraa myös vaatteet päällä punnitessa) ravitsemusterapeutin vastaanotolla elokuun 24. päivä (muistaakseni). Tuohon on nyt aikaa 12 viikkoa. Tuolloin pitäisi periaatteessa jo tuon vitosen juoksunkin onnistua. Tavoittelen siis noin yhdeksän kilon pudotusta 12 viikossa. Se olisi 750g per viikko. Tiukkaa, mutta mahdollista?
Tästä alkavat tehoviikkoni. Liikunta kohdilleen ja ruokailut entistä parempaan kuntoon. Haaveilen torille pyöräilemisestä.

