maanantai 31. lokakuuta 2011

Tunnustusta

Sain Tiitulalta tunnustuksen, kiitos siitä :) Olen saanut tunnustuksia aiemminkin, mutta en ole niihin oikeastaan koskaan tarttunut. Vaikka tuollaiset ovat tavallaan kivoja, niin olen aika laiska tällaisia postaamaan... Tunnustuksen mukana tulee tehtäviä, niinkuin yleensäkin. Tällä kertaa luvassa on seuraavanlaista:

Vastaanottajan tulee:
  • kiittää tunnustuksen antajaa
  • antaa tunnustus eteenpäin 8 blogille
  • ilmoittaa tunnustuksen saajille asiasta
  • sekä kertoa 8 satunnaista asiaa itsestään
Sitten niihin satunnaisiin totuuksiin.
  1. Autoni on aina sekainen, ihmiset kummastelevat jos siellä ei ole roskia lattialla ja tavaraa takapenkillä.
  2. Minulla on aivan oma väri tukassa. Värjätty osa leikattiin viime keväänä vuosikausien värjäämisen jälkeen.
  3. Olen kova juomaan kahvia ja olen nyt opetellut nauttimaan siitä mustana. Teen olen aina juonut ilman lisukkeita.
  4. Minulla on yliliikkuvat nivelet ja saan painettua korvani helposti olkapäähän.
  5. Olen ammatiltani hoitaja, joten pystyn keskustelemaan ruokapöydässä mistä tahansa menettämättä ruokahaluani.
  6. Olin juuri elämäni ensimmäisillä Partylite-kutsuilla. Tilasin hienon lyhdyn.
  7. Minulla oli gerbiilejä, mutta kissa söi ne. Kahdesti.
  8. Miehelläni on lievä Asperger.
Tunnustuksen annan päivieni piristäjille ja surkuni virtuaalisille lohduttajille, olkaa hyvät JunnaPandaAnreeaSallanannaLIAMKToiveissa sekä Tiitu.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Tuli sitä tai tätä...

...älä vetämättä jätä! Ehkä paras vessakirjoitus milloinkaan.

Paino on noin 103,5kg. En edes muista, milloin se olisi viimeksi ollut noin vähän. Kolme viikkoa sitten painoa oli 110,1kg Xtravaganzan ryhmän vaa'an mukaan. Hyvin se on siis alas tullut, aktiivisesta sabotoinnistani huolimatta. En nimittäin ole ollut pusseilla yli viikkoon, vaan olen luistellut uudelleen aloittamisesta milloin milläkin tekosyyllä.

Tänään mä sen tajusin. En halua aloittaa taas pusseja, koska silloin laihdun. Kun olen laihtunut, saan soittaa lapsettomuuspolille. Ja se pelottaa aivan törkeän paljon. Lihavana on leppoisaa, eikä voi lapsettomuudellekaan mitään, kun sitä nyt vain sattuu olemaan niin lihava. Läski, mikä upea suojakilpi maailmaa vastaan. Toinen, paljon pienempi tekijä saabotaasissani on se, että nuo pussit on oikeasti pahoja. Hyvin pahanmakuisia. Suklaatoffee on ok, mutta oikeasti kamalaa sekin. Ei ole Nutrilett:n suklaan voittanutta ja luulenkin palaavani takaisin sen käyttäjäksi.

Xtravaganza on muuten yllättänyt minut positiivisesti. ensi kerraksi (torstaiksi) teemme kollaasin tavoitteestamme. Kollaasini on vielä kesken, mutta pidän siitä, mitä siitä on tulossa. Ehkä kuvaan sen tänne blogiinkin. Saattaa olla, että en ole tänne vielä kertonut sitä lopullista tavoitetta. Ryhmänvetäjä oli sitä mieltä, että tavoitteen piutää olla kirkkaana mielessä ja mietittynä. Minun lopputavoitteeni on olla joskus kaikilla mittareilla normaalipainoinen, 65kg painava nainen.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Ekstraa ekstraa!

Kas vain, molemmat blogini hiljenivät kuukaudeksi kuin taikaiskusta. Töissä on tällä erää kaikenlaista, eika kotoamme löytynyt vesivahinko ainakaan helpottanut stressiä. Remontti alkoi juuri, joten täällä sitä sitten bloggaillaan rempan keskellä. Huomenna viedään wc:n pönttö, joten kai se on pian mentävä nurkalle riukua virittämään... ;D

Paino on samoissa kuin se nyt on pyörinytkin, 108.5-110kg näyttää vaaka kulloisistakin nesteistä riippuen. Huomenna saatte virallisen punnitustuloksen, jonka voimin taas lähdetään eteenpäin. Olen koko kesän ja syksyn aluan kaipaillut ryhmää, sen tuomaa positiivista painetta ja tukea. Olen yhäti edelleen sitä mieltä, että sairaalan ENE-ryhmä loppui aivan liian hätäiseen. Toisaalta ymmärrän sen, mutta silti kaipaan sitä.

Ryhmän kaipuusta (ja toki muustakin) johtuen olenkin nyt mennyt vuodeksi naimisiin. Oikeastaan kahdenkin kaverin kanssa, sillä nämä tulevat niinkuin pakettina. Laihdutuksen siamilaiset kaksoset. Aviopuolisoni on kuntokeskukseni ja sen yhteydessä oleva Xtravaganza-klubi. En nyt suuremmin nyt lähde tuolta sivuilta kopioimaan mitään tähän, napatkaa sivulta lisää tietoa ja kysykää jos jotain mieleenne juolahtaa.

Lyhyesti kuitenkin: Olen naimisissa Xtravaganza-ryhmääni vuoden ajan. Ensimmäiset neljä tapaamiskertaa ovat joka viikko ja sen jälkeen tapaamiset muuttuvat olemaan kerran kahdessa viikossa. Tällainen joka toineen viikko tapahtuva tapaaminen onkin sitten koko vuoden. Minun suunnitelmani on olla tutulla ened:llä (tuolla käyttävät termiä täysvauhti) seuraavat 10 viikkoa tai ainakin niin kauan, että vähintän se lääkärin vaatima 15kg on karistettu. 10 viikkoa tarkoittaisi, että ene päättyisi 11.12. Tuntuu tosi pitkältä ajalta, mutta ajatellaan viikko kerrallaan niin kuin keväälläkin.

Xtravaganza tuntuisi paneutuvan melkolailla myös tuohon laihduttamisen henkiseen puoleen, joka onkin tosi tärkeää. Tuolla puhuvat henkisestä valmennuksesta. En voi mitään sille, että se on mielestäni ehkä maailman typerin nimi asialle :)) Huomenna minulla on tapaaminen terveyskonsultin (suomeksi siis ryhmää vetävän henkilön) kanssa, ja torstai-iltana on ensimmäinen ryhmä.

Pari lukijaa oli tauon aikana karissut, mutta mitäs teille jäljellä oleville kuuluu? :) Nyt saisi myös ehdotella mukavia arpajaispalkintoja, sellaiset ovat tässä ennen vuoden loppua vielä tulossa (eli heti keksin palkinnon ja hankin sen...).