torstai 31. maaliskuuta 2011

Maaliskuun yhteenveto

Maaliskuu alkaa olla takanapäin ja lienee hyvä hetki kirjoitella yhteenvetoa kuluneesta kuusta. Maaliskuu on ainoa kokonainen ene-kuukausi, sillä ensi kuun lopussa tämä on ohi. Tarkalleen 26.4 on enen viimeinen päivä. Maaliskuu onkin ollut haastavampi kuin enen alkupätkä, vaikka toki tulokset ovatkin mieltäylentäviä.



Käyrän katsominen kyllä vahvistaa ajatusta siitä, minne ollaan menossa. Minulle on nyt käynyt se, mikä jossain vaiheessa käy lähes jokaiselle laihduttajalle. On vaivannut jonkinlainen epäusko omaan onnistumiseen ja sokeus jo saavutettua kohtaan. Mutta totta vie tuon käyrän katsominen tuo saavutettua todellisemmaksi. On ihan uskomatonta, että olen lähes 15 kiloa kevyempi kuin tammikuussa, ja jo yli 10kg keveämpi kuin enen alkaessa. Toki muutos näkyy myös vaatteissa ja viimeistä viikkoa lukuun ottamatta tuntuu myös olossa.

Maaliskuu on siis ollut fiiliksiltään vaihteleva, loppua kohden on ollut hankalampaa. Huhtikuusta toivon parempaa. Hankaluutta toivat Helsingin reissu (kehno ajankohta, huono milei, väsymys ja yksin reissaaminen kaikki yhdessä) sekä sen jälkeinen hankaluus saada taas motivaatiosta kiinni. Viimeiset pari päivää vatsani on haitannut menoa; juominen on hankalaa enkä tahdo millään saada vettä ja pirtelöitä alas. Kiinteä muussiksi pureskeltu menee. Olo on kuin Activia-mainoksessa; turvonnut ja lihava. Viikonloppuna alkaneet menkatkin saattavat tuoda turvotusta. En oikein tiedä että oliskos närästystä, ummetusta vaiko kumpaakaan. Pirauttelen huomenna ryhmänvetäjille ja kysyn, josko mun passaa ottaa jotakin lääkettä. En muista olikos siitä jotain kieltoa kun on ene.

Liikuntoja en ole merkannut HeiaHeiaan ollenkaan maaliskuussa, vaikka se ei totuus olekaan. Liikkunut olen vähän, osikseen johtuen väsymyksestä. Helmikuun lopullahan olin kaksi viikkoa aivan totaalisen väsynyt ja uninen. Johtui oletettavasti runsaasta liikunnasta ja kehnosta unirytmistä yhdistettynä eneen. Ene itsessäänhän ei väsytä. Unirytmiä on selkeästi korjattu ja myös lisääntynyt auringonvalo tuo virkeyttä.

Yhteenvetona voitaneen olla ylpeitä edistyksesta ja toivoa parempaa huhtikuuta! :))

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Ny meni reisille!

No niin. Tästä reissusta ei voi sanoa kun, että paska reissu mutta onpahan tämäkin tullut tehtyä. Päänsärky, tuloillaan olevat menkat ja reissun ruokavitutus olisivat oivia tekosyitä, mutta itsessähän se vika on. Minä mokasin. Aikani kaupungilla kuljettuani sain jotenkin vakuutettua itseni siitä, miten on ok syödä vähän jotain. Ihan vähän. Matkan varrella siitä tuli 60g pussi juustopalloja, 250g malacon tennismailoja ja arnoldsin donitsi. Olo on fyysisesti huono ja henkisestikin heikottaa, väsyttää ja vituttaa. Ketoosi on taatusti tipotiessään ja verensokeri taivaissa. Tiesin, että reissusta tulee vaikea, mutta oikeesti... Hyvä minä!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

ENE-ryhmä 7/14 (ja mitä niissä ylipäätään tehdään?)

Heippatirallaa vaan jälleen. ENE-ryhmä 7/14 on huomenna, mutta kuten jo mainittu, minä kouluttaudun silloin Helsingissä. Koska huomisesta ryhmästä minulla ei siis tule olemaan paljoakaan sanottavaa, on nyt hyvä aika valottaa noita ryhmiä yleensäkin.

Ryhmä kokoontuu siis sairaalan tiloissa ja sitä vetää kaksi diabeteshoitajaa. Molemmat ovat vetäneet noita ryhmiä jo monta vuotta. Ryhmään pääsee lääkärin lähetteellä ja niitä järjestetään kaksi vuodessa, yksi syksyllä ja toinen keväällä. Meidän ryhmässämme aloitti 15 henkilöä, mutta yhtä en ole enen aloituksen jälkeen nähnyt ollenkaan. Muuten porukka on ennallaan. Ihmiset ovat ryhmässä eri syistä; osa on menossa leikkaukseen, mutta painoa täytyy ensin pudottaa. Muutamalla on diabetesta ja verenpainelääkitystä. Minun lisäkseni on yksi lapsettomuuden takia.

Ryhmä kestää aina tunnin kerrallaan ja jokaisella kerralla on joku aihe. Tähän mennessä ryhmässä on puhuttu muun muassa syömisketjusta, sokerista ja rasvoista. Ravitsemusterapeutti käy ryhmässä kolmesti (on käynyt jo kaksi kertaa), psykologi kerran (huomenna) ja fysioterapeutti kerran. Muutamia kotiehtäviä on myös ollut, liittyen oman painon historiaan ja omiin syömisketjuihin sekä "repsahduksiin". Kun ene lähenee loppuaan, tehdään ateriasuunnitelmaa ynnä muuta sellaista. Ryhmä kokoontuu viimeisen kerran toukokuun loppupuolella, jonka jälkeen on vain 1v. ja 2v. kontrollit sairaalassa. Itse meinaan siirtää säännöllisen painontarkkailun ryhmän loppumisen kohdalla työterveyshuoltoon. Vaikka minulla on kotona vaaka, ei se ole ennenkään estänyt minua lihomasta.

Lisäkysymyksiä ryhmästä? =)

P.S. Poikkesin tänään sairaalalla vaa'alla, paino 113.75kg. Enen aikana 50g vaille 10kg pudotettu o.O

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

ENE-ryhmä 6/14

Eneä takana neljä ja puoli viikkoa, puoliväli lähestyy! Paino tiistain ryhmässä oli 115,55kg, pudotusta 1,9kg. Ei voi olla kuin tyytyväinen, vaikka salaa olisin halunnu jo rikkoa 10 ryhmässä pudotetun kilon rajapyykin ;) Se on silti vain 550g päässä, joten ensi viikolla sitten :) Häissäni pitämäni housut mahtuvat jalkaan loistavasti.

Ensi viikolla edessä on kahden päivän työreissu, ja olen valitettavasti Helsingissä ensi tiistaina, vaikka silloin olisi ryhmä. Ryhmään tulee juuri silloin psykologi, joten en paskempaa kertaa olisi voinut poissaololleni "valita". Poikkean tällä kertaa siis jo maanantaina sairaalalla vaa'alla. Pakko ei olisi mennä, mutta itse haluan painon tietää. Juttutoiveita koitan saada junamatkoilla ja reissussa kirjoitelluksi.

Kuka osaisi neuvoa minulle, kuinka bloggerilla ajastetaan? :)

lauantai 12. maaliskuuta 2011

ENE-ryhmä 5/14

Paino tiistaina ryhmässä 117,45kg. Ryhmän vaaka siis mittaa 50g tarkkuudella. Painan vähemmän kuin häissäni, ensimmäinen suuri tavoite saavutettu! 118,6kg alittui niin että heilahti. Olen onnellinen ja voin paremmin.

Viime viikko oli muuten todella raskas ja vaikea, vaikka ei ehkä enen takia. Tallinnan hyvin sujunut reissu nostatti mieltä, vaikkakin aiheutti reissussa ollessa massiivisen ruokavitutuksen. Riitelin viime viikolla siipan kanssa pariinkin otteeseen, jonka lisäksi töissä oli raskasta ja minulla kamalasti tehtävää. Riitelytilanne varsinkin oli sellainen, jolloin ikävöin ruokaa; tuota parasta ystävääni. Calatheanoman blogin otsikko on minusta mainio; Kerro minulle millaisia ystäviä sinulla on, niin minä kerron, mistä ruoasta minä pidän. Jos plagiointi ei olisi yleisesti tuomittua, niin olisin varastanut tuon ajatuksen omaan blogiini hetkeäkään pohtimatta. Sopii nimittäin minuun kuin nyrkki silmään.

Koitin miehelle joskus selittää kieroa ruokasuhdettani, siinä melko kehnosti onnistuen. Ihmisen, jolle ruoka on jotain, jota syödään kun on nälkä ja joskus koska se maistuu hyvälle, on hankala ellei mahdoton käsittää (ainakaan tämän) lihavan ihmisen kieroutunutta ruokasuhdetta. Tässä sitä nyt työstetään, jotta olisin viisaampi huhtikuun lopussa ruokaan siirtyessäni.

Lisätietoa ruokavaliosta oli ainakin kommenteissa toivottu ja siitä myöskin kirjoittelen! Onko vielä muunlaisia juttutoiveita? :)

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Kiirusta o!

Tämä viikko on ollut sellaista menoa, että tukka meinaa vauhdissa lähteä päästä. Ensi viikolla vähän helpottaa, vaikka kiireinen on sekin. Mutta täällä ollaan ja luonnoksissa pyörii vaikka minkälaista juttua.

Onko teille postaustoiveita, mistä haluaisitte lukea?

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Helmikuun yhteenveto

Sitten olisikin aika tehdä vähän yhteenvetoa! Helmikuun tuloksena on -5kg ekan ryhmän kokoontumisesta 8.2.2011, josta siis eka oli keventelyviikko ja kaksi ene-viikkoa. Yhteenvedon ajattelin kasata ainakin vielä kerran kuukaudessa, sillä enestä ei aina niin kauheasti ole raportoitavaa. Alla hieman HeiaHeian piirtelemää painokäyrää.

ENE-dieetti on sujunut melkolailla kohtalaisesti. Pussiruuista olen löytänyt muutaman "maistuvan" vaihtoehdon, joita pääsääntöisesti käytän. Näistä varmaan lisää omana postauksenaan. Vihannesten käyttö on joinain päivinä jäänyt ja säännöllisen ateriarytmin pitäminen ei ole aina ollut helppoa. Juomisessa olen onnistunut ja usein mennäänkin hyvin yli minimiksi suositellut kahden litran.

Yllä HeiaHeian kaaviota liikunnasta. En saanutkaan näkyviin sellaista kaaviota koko kuukaudesta kuin olisin halunnut, joten tällaisella nyt mennään. HeiaHeiaan liityin siis 8.2, joten viikon (mahdolliset) liikunna puuttuvat tuosta. EN muista liikuinko silloin. Liikuntaa on todella paljon minulle, sillä perusoletamuksena en liiku yhtään. Viime vuonna ihastuin zumbaan ja viime syksynä kävinkin siinä jo suunnilleen kerran viikkoon. Mutta siinä liikunnat, olen tyytyväinen liikuntamääriin. Mutta hetkinen, taisin "innostua" venyttelyhaasteesta? Ja ainoana venyttelynä toimivat balance-tunnit... o.O Tässä on ryhdistäytymisen paikka. Aion siis toteuttaa tuon venyttelyhaasteen joka kuukausi.

Fiilis on ollut hyvä. Toisten kuule olevan ketoosissa tosi energisiä, mutta minä en kyllä ole ollut. Huomaan myös väsyväni zumbassa ehkä hieman aiempaa helpommin. Viikonloppuna olin kuolemanväsynyt, kun nukuin useamman yön huonosti (ja liian vähän). Maaliskuussa aionkin pitää jonkinlaista kirjaa nukkumisestani. Tarvitsen paljon unta, mutta usein yöt jäävät lyhyiksi. Tähän yritän nyt panostaa. Motivaatio on edelleen kohdallaan ja tavoitteet kirkkaana mielessä. Kaikkineen hyvä helmikuu.

ENE-ryhmä 4/14

-2,7kg. MIINUS KAKSI PILKKU SEITSEMÄN KILOA!!!

Minulla oli koko ryhmän ajan varmasti jonkinlainen hölmö virne naamallani, sillä on vähän vaikeuksia uskoa, että olen alittanut 120kg rajapyykin. Uusi kymmenluku, ja olen jo nyt niin lähellä kahden vuoden takaista painoani. Tämä on ihan uskomatonta :))

Tänään ryhmässä ei ollutkaan psykologia, vaan puhuimme syömisketjusta ja sen tunnistamisesta. Taidan tehdä aiheesta ihan oman postauksensa. Tänään/huomenna vuorossa helmikuun yhteenvetoa.