perjantai 8. huhtikuuta 2011

Saatan palkita itseäni mittarilla...

...tai kahdella. Tarpeettomia molemmat mittarit, sillä vanhatkin ovat kunnossa. Mutta mutta... Tällä hetkellä mieltäni kutkuttaa kovasti ensimmäinen palkinto. Olen jonkin verran sitä pohtinut tässä matkan varrella, mutta en ole keksinyt mitään juuri minulle sopivaa. Jossain vaiheessa palkintona tulee olemaan vaatetilaus eräästä aivan valloittavasta verkkokaupasta, mutta juuri nyt (melko kalliiden) vaatteiden ostaminen ei ole järkevää.

Tulevaisuudessa aion myös hankkia itselleni kunnon treenivaatteet, mutta valitettavasti kauniita treenivaatteita ei valmisteta koossa puolijoukkueteltta. Sen sijaan, nyt mieltäni kutkuttaa tämä:


Polarin ft60 sykemittari. Olen hankkinut sykemittarin reilu vuosi sitten, enkä ole katunut päivääkään. Jo tuolloin himoitsin tätä mittaria, mutta en tullut hankkineeksi. Osittain hinnan takia, sillä halusin halvemman. Lähinnä kai siksi, että pelkäsin mittarin jäävän käyttämättä. Päädyin siis tuolloin ostamaan Suunto t1c:n, joka näyttää tältä:


Mitään vikaa nykyisessä Suunnossani ei ole, mutta haluaisin ehkäpä lisää ominaisuuksia. Sillä ominaisuuseroja noissa kahdessa on. Polar on suomenkielinen, Suunto jutustelee englanniksi. Käyttöliitymä vaikuttaa Polarissa fiksummalta. Suunto muistaa vain yhden treenin, kun taas Polar tekee yhteenvetojakin. Polarissa on myös velmennusohjelma, jolloin se tekee sinulle liikuntasuunnitelmia... Vaikuttaa sellaiselta, josta juuri minunlaiseni nörtti pitää. Speksejä Suunnosta voi lukea täältä ja Polarista täältä.

Toinen kaipaamani turha tavara on uusi vaaka. Vaakani on joku lidlistä hankittu lähes maailman rumin lasivaaka, jossa on kamala purjelaivakuvio päällä. Se on hankittu, koska sen sai muistaakseni kympillä ja se vain tuli mukaan. Sen kanssa on lihottu enkä pidä siitä. Voisi olla terapeuttista hankkia uusi, kauniimpi vaaka tuon rumiluksen tilalle. Tiedä häntä...

Millaisia kokemuksia teillä on sykemittareista? Onko käytössä? Entäs vaaka?

EDIT: Polar on nyt laitettu paikallisesta urheiluliikkeestä tilaukseen, saapunee sinne ensi viikolla. Soitin ja kysyin tilannetta, juuri nyt ei löytynyt mutta tarjoutuivat tilaamaan. Tiedustelin tietenkin hintaa, kun noissa näkyy hieman eroja olevan... Heidän hintansa oli 145€, kun esimerkiksi Intersportin nettisivut antavat hinnaksi 200€. Polarin oma suositushinta on 165€. Hieman halvemmalla siis lähti kuin odotin. Odotan jo innolla!

7 kommenttia:

  1. Itse hankin polarin sykemittarin viime joulukuussa, eli n. 4kk siten, ja enää en kyllä osaisi olla ilman!
    Mietin kovasti, että onko minulla rahaa laittaa siihen yli 140e, vaikka tuo tarjouksessa olikin, että jos jäisi käyttämättä.. Mutta, päivääkään en tuon hankkimista ole katunut, päinvastoin. Olen melkein, voisiko sanoa "rakastunut" mittariini :).
    Ja minusta tuo polarin sykemittari on juuuri hyvä siitä,että se muistaa 60 viimmeistä treeniä, ja tekee viikkoyhteenvedot, että voit sitten verrata miten eri viikot yms. ovat menneet.

    VastaaPoista
  2. Millainen Polar sinulla on? Kyllä tuo niin kovasti kutkuttaa, että lienee melkein pakollista hankkia X)

    VastaaPoista
  3. Älkääs nyt :) Melkein minäkin, jota ei toistaiseksi kiinnosta yhtään sykkeen mukaan liikkuminen, innostun ;) Voi voi, mihin tässä vielä joutuukaan.

    Mutta kuules Verililjapuu, etköhän voi jo palkita itsesti, olet sinä niin hienosti saanut painoa pudotettua! Ei muuta kuin rumilusvaaka kirpparille ja uusi kaunokainen jalkojen alle. Ja se mittari, kait se on ostettava, jos noin hirveä kutina on :D

    Minäkin aina välillä huomaan haaveilevani uudesta vaa'asta. Vanhassa ei mitään vikaa sinällään ole. Toisinaan jopa ihmettelen, että mikä ikipatteri minulla siinä on, kun ei sitä tunnu tarvivan milloinkaan vaihtaa :)

    Hyvää mieltä viikonloppuun ja palkintohaaveen toteutumista!

    VastaaPoista
  4. Ja samantien lisäys: Luin päivällä jo postauksesi, mutta en ehtinyt kommentoimaan. Nyt sitten en lukenut uudestaan, enkä näin ollen huomannut, että oletkin jo laittanut sykemittarin tilaukseen.

    Jospa kuulemme pian yhteistyönne ensiaskeleista :) Koita malttaa odottaa mittarin saapumista!

    VastaaPoista
  5. Aivan varmasti kuulette, kun mittari saapuu taloon! Toivottavasti se myös on rakkautta ensi mittauksella ;D

    En minäkään varsinaisesti sykkeen mukaan liiku, mutta kalorinkulutus minua kiinnostaa sitäkin enmmän. On toki myös mielenkiintoista nähdä sykkeen vaihteluita ja esim. vauhdin vaikutusta sykkeeseen. Ehkä aloitan tämän treenarin ohjeilla myös sykealueilla tavoitteellisen harjoittelun, saa nähdä.

    Hyvää viikonloppua molemmille ja ehkäpä rohkaisusta ostan uuden vaa'an, kun sopiva osuu kohdalle :)

    VastaaPoista
  6. minulla taas oli ennen polarin mittari, mutta kun kaipasin lisää ominaisuuksia niin vaihdoin suuntoon :D. tosin uskoisin tuon polarin olevan oivallinen nimenomaan painonpudotukseen ja henkilöille, jotka liikkuvat aktiivisesti mutta eivät elä urheilulle kuten meikäläinen jolle treenitunteja kertyy viikossa helposti yli 20 ja tämän hetken tavoitteena on juosta maraton ( joskin vasta ensi vuonna ).

    itselläni on suunnon t6d, ja tykkään erityisesti mahdollisuudesta ladata treenitiedot koneelle ja suunnon movescount-nettisovellukseen. jos polarilla on nykyään jokin vastaavanlainen palvelu suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!

    ja kerro ihmeessä mitä uudesta mittarista tykkäät kunhan saat sen käyttöön :)!

    VastaaPoista
  7. Tänään on Polar saapunut talouteen, huomenna mittaria testaillaan zumban ja salin merkeissä. Hyvältä vaikuttaa!

    VastaaPoista