sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Huhtikuun yhteenveto

Huhtikuu on takanapäin, samoin kymmenen viikon ene. Tältä näyttävät tämän vuoden kuvalliset tulokset:

Have to be proud. Tosin vaikuttaa siltä, että toukokuu aloitetaan korkeammista lukemista kuin huhtikuu lopetettiin. Olen nyt käynyt vaa'alla joka aamu seuratakseni painossa tapahtuvaa muutosta. Ryhmässähän nuo varoittelivat, että paino voi periaatteessa nousta kilon pari nyt enen loppuessa. Tuo selittyy ihan fysiologialla. Enellä kropan neste- ja glykogeenivarastot ovat tyhjillään, nyt lisäravinnon saapuessa ne täyttyvät uudelleen. Nestettä siis. Pahassa jamassa ei silti olla. Viime tiistain ryhmässä paino oli 106,6kg, kotona maanantaiaamulla 106kg. Tänä aamuna kotivaaka sanoi 106,6kg, eli 600g mahdollista plussaa huomiseksi.

Torstaina lähdin yhtäkkiä pumppiin. Pumpissa tehdään liikesarjoja levytankopainojen ja käsipainojen kanssa. Matalasykkeistä treeniä, joka iski kyllä joka lihakseen. Seuraavat kaksi päivää onkin mennyt venytellessä, mutta oli se mukavaa! Koitan ehtiä sinne myös huomenna. Keskiviikkona zumbasin tunnin ja sen päälle hölkkäilin 15minuuttia niin, että 1min kävelyä ja 2 min hölkkää. Hölkkäily tuntui mahtavalta, olen ilmeisesti löytämässä liikunnan ilon myös zumban ulkopuolelta.

Huhtikuuhun voinen olla tyytyväinen. Liikuntaa on harrastettu ok ja ennenkaikkea hölkkäily on tullut uutena mukaan. Toukokuulle lienee syytä asettaa jo jonkinmoisia tavoitteita. -500g/vko vauhdilla toukokuun pudotuksen pitäisi olla parin kilon luokkaa. Tähtään siis siihen, että toukokuun lopussa painoni olisi maksimissaan 104kg. Tokihan hätäisenä ihmisenä toivoisin enemmän, mutta todellisuudessa tuo riittänee.

5 kommenttia:

  1. Mahtava saavutus tuo pudotus kaiken kaikkiaan vuoden alusta! Onnittelut :)
    Ja varmasti on todellakin luonnollista pieni painon nousu vlcd:n loppuessa, joten siitä ei varmasti kannata huolestua, jos vielä ensi viikolla paino ei kauheasti tipahda.
    Mutta kovasti tsemppia jatkoon! Täällä ollaan hengessä mukana!

    VastaaPoista
  2. Sulla on kyllä mielettömiä tuloksia! Onnea!

    VastaaPoista
  3. Iiiiiiiiiisosti onnea, aivan mahtava lukema! <3

    VastaaPoista
  4. Mahtava tulos kyllä tänä vuonna, onhan tuo tuplaten oma tulokseni! :) Oikein paljon tsemppejä jatkoon!

    VastaaPoista
  5. Jälleen kerran suuri kiitos kaikista tsemppaavista kommenteista! Niillä on suuri vaikutus silloin, kun usko omaan itseen on vähissä <3

    VastaaPoista