tiistai 22. helmikuuta 2011

ENE-ryhmä 3/14

Paino 122,5kg eli pudotusta 1,1kg. Hieno pudotus viikossa, mutta ensimmäinen reaktioni oli lähinnä "No et ole tosissasi!" Ekalle viikolle kyllä odotin suurempaa pudotusta, sillä yleensä silloin lähtee reilusti, useita kiloja. Edes kaksi. Toki asiaan vaikuttaa kohdallani se, että nesteet ovat jo lähteneet ennen ryhmää ja niin päin pois.

Poskeni ovat kaventuneet, sen huomaan jopa itse. Vanhempani asiasta huomauttivatkin :) Moni bloggari on nyt kirjoitellut siitä,kuinka ei haluaisi ihmisten huomauttavan laihtumisesta. Eräs tuttuni oli sellainen, että jos joku mainitsi hänelle laihtumisesta, niin hänen motivaationsa laihduttamiseen laski välittömästi (Olenhan jo laihtunut, kun huomataankin! Ei nyt tarvitse olla niin tiukkapipoinen tämän kanssa...). Itseäni se taas motivoi. Tuloksista huomauttaminen osoittaa, että tekemälläni työllä on näkyviä tuloksia ja että työtä kannattaa jatkaa.

Ensi viikon ryhmässä käsitellään lihavuuden psykologista puolta. Minulla on taas myös kotitehtävä, koskien tällä kertaa painohistoriaani. Milloin lihoin, milloin laihduin? Miksi lihoin/laihduin? Isoja juttuja pohdittavaksi, vaikka minulla on näihin vastaukset jo suurelta osin valmiina.

2 kommenttia:

  1. Onnittelut miinusviikosta ja vieläpä reilusta sellaisesta! Itsellä meni plussauksen puolelle tällä viikolla, mutta oli ihan tarpeen tuleva näpäytys ;)

    Minusta kaikkein parasta on aina se, kun itse alkaa huomata muutoksia. Kaikkein parasta on tietenkin, kun joku muukin huomaa ja vielä sanoo asiasta ääneen. Itse otan myös mielelläni kehuja kaventuneesta ilmeestä vastaan, koska se tsemppaa entistä enemmän kamppailemaan lisäkiloja vastaan. Se tekee ikäänkuin kaikista ponnisteluista sen arvoista.

    Mielenkiintoinen tehtävä. Voisit vaikka tehdä aiheesta postauksen. Eikä olisi pahitteeksi itsellenikään miettiä asiaa. Niin paljon painonpudotuksesta on kuitenkin kiinni korvien välistä.

    Tsemppiä viikkoosi!

    P.S. Blogissani on yllätys sinulle ;)

    VastaaPoista
  2. Voi ihanaa, kiitos yllätyksestä! Täytynee se täytellä tässä jonkin postauksen yhteyteen!

    Postaus on tästä psykologia-aiheesta tekeillä. Psykologista puolta tuli viikonloppuna mietittyä jonkin verran tuolla reissun päällä, tänään illalla taidan täyttää sen painokaavion.

    VastaaPoista