maanantai 28. helmikuuta 2011

Tallinna oli tosi let's go!

Buenostardesta vaan kaikille, voisin sanoa erään valloittavan sketsihahmon tavoin! :) Olen reissannut viikonlopun Tallinnassa ja palannut viime yönä kotiin. Reissu oli sovittu jo paljon ennen kuin enen aloituksesta tiesinkään, muuten en ehkä olisi lähtenyt. Matkassa oli mukavata, mutta ilman eneä olisi ollut vielä paljon mukavampaa. Kerran poikkesin enestä vieraammassa seurueessa ollessamme, söin laivalla perunaviipaleita maksimissaan noin yhden kokonaisen perunan verran. Reissussa kaikki yhdessäolo ja sosiaalinen kanssakäyminen liittyi aikalailla kiinteästi siihen, kun mentiin koko porukalla syömään :/

Perjantaina laivalla menimme syömään buffetiin. Minä hyödynsin salaattipöytää ja pepsi max-hanaa ahkerasti :) Söin siis porkkanaraastetta, tomaattia, kurkkua ja salaattia. Voi olla, että porkkanaraaste sai kalorit menemään yli sen sadan (enellähän kasviksia saa siis syösä 100kcal/vrk), mutta en minä porkkanaraasteella ole tällaiseksi lihonut.

Perjantai-iltana kävimme myös ostoksilla. Se oli jo tuskallista. Ruokapaikkoja kaikkialla, en mennyt porukan mukana syömään vaan kiertelin yksikseni. Kävin Prismassa ostamassa itselleni juotavaa. Vaikein paikka oli hyllyssä näkemäni tummaa suklaata oleva Bounty-patukka, mutta en ostanut. Olin tosi ylpeä itsestäni illalla, vaikka silti v*tutti kuin pientä oravaa. Lauantaina olin perjantaista viisastunut, enkä lähtenyt ostoksille muiden mukana. Sunnuntaina paluulaivalla olimme taas buffetissa, tälla kertaa hieman eri seurueessa. Siinä seurue kiinnitti kovasti huomiota vain salaatinsyöntiini, ja nolostuin tosissaan. Koitin siinä selitellä, että en mä oikein noista laivan liharuuista välitä ja joo, ei ne kalatkaan oikein ole mun juttu... Siltikään aiheen vaihto ei onnistunut, ja niinpä hain perunoita jotta sain ihmiset hiljaiseksi. Otin vähän ja pääsin sosiaalisesti kiusallisesta tilanteesta. Ärsytti jälkeenpäin suunnattomasti, mutta toisaalta tuntuu, että tein oikein itseäni kohtaan enkä nolostunut enempää.

Voi siis olla, että ketoosi ei ole kovin vahva porkkanaraasteen ja perunan takia, huomenna vaaka näyttää tuomion. Kaikkineen olen silti todella tyytyväinen itseeni, miten suoriuduin viikonlopusta. Tästä on hyvä jatkaa.

1 kommentti:

  1. HYvin sinä selvisit, jos ottaa huomioon miten paljon tuollaiset laiva- ja muut reissut juuri pyörivät syömisen ympärillä.
    muutama peruna, tai porkkanaraaste ei vlcd:tä kaada! Nyt vaan uudella innolla kohtu uutta viikkoa :)

    VastaaPoista